"Sanat eivät olleet vaarattomia. Ääni maalasi sanoista eläviä, antoi niille painon ja voiman, ja ne lähtivät etsimään lihaa johon asettua, silmiä joissa näkyä totena."
Kirja seuraa kahden nuoren naisen elämää viereisissä kylissä, jotka eivät ole keskenään tekemisissä. Toisessa kylässä, Suolakarissa, karhua palvotaan suojelijana. Surmankylässä karhun palvonta on kielletty, vaikka jotkut sitä salaa tekevät.
Mielenkiintoinen tarina, hakenut inspraationsa pohjoismaiden mytologiasta. Keskityttiin vähemmän loitsuihin, kuin Valkaman kirjoissa ja siitä pidin. Kokonaisuutena kuitenkin pidän Valkaman kirjoja parempina.
Itkumittari: 1