"Silva oli ruvennut tarkkailemaan ihmisiä ja huomannut, miten kärsimättömiä, välinpitämättömiä ja kiireisiä monet olivat. He elivät kuin viimeistä päivää tajuamatta, että päivä saattoi todellakin olla viimeinen."
Lukuhaasteeni yksi kategoria on ystävän valitsema kirja. Kirjailija on ennestään tuttu, joten tunnistettavaa tyyliä havaittavissa.
Tarina kosketti ja veti aika sanattomaksi. Todennäköisesti luen joskus uudelleen.
Itkimittari: 1
"Terveen yhteiskunnan työkalu on tässä: tottelevaisuus, sitoutuminen ja yhteisymmärrys. Vastuu on sekä hallituksella että kansalaisilla. Vastuu on sinulla."
Tämä on Delirium-trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan luin ehkä pari kesää sitten. Tämän lukeminen ei meinannut ensin ottaa millään tulta alleen. Seilattiin kahden eri ajankohdan välillä "silloin" ja "nyt". Silloin kävi läpi Lenan sopeutumista Korpeen pakomatkan jälkeen. Nyt seuraa Lenan tekemisiä noin puoli vuotta myöhemmin vapaustaistelijoiden riveissä.
Tunnustan, että jännitys vei voiton ja kurkkasin loppuratkaisun ennen aikojaan. Hyi minua! Ja ehkäpä siitä syystä itkumittarille ei ollut tarvetta tällä kertaa.
"Ja nyt mä oon jo kauan ollut vanki, poika tornin sisässä. Tulis nyt vaan joku ja pelastais. Prinsessa vaikka. On mulla kyllä jo tiedossa yks prinsessa, mutta se ei ole vielä oikein tajunnut tehtäväänsä."
Tämä kirja puhutteli minua teininä, en oikein muista miksi. Nyt kuin luin kirjan uudelleen, en muista vieläkään. Jotain hauskoja yksityiskohtia muistin, kuten narisevat portaat ja niiden laskemisen.
Itkumittari: 1
"Simolta kukaan ei kysynyt mitään."
Uusperheen arkea seurataan kahden teinin näkökulmasta. Lime on matikkanero, joka on kiinnostunut enemmän yhtälöistä kuin sosiaalisista kontakteista. Lukiota käyvä tyttö on tehnyt kaikki suunnitelmat tulevaisuuden varalle jo valmiiksi. Silloin kuvioihin tulee Simo, kymppiluokkaa käyvä tulevaisuudestaan epävarma nuorimies.
Ja ei, he eivät rakastu! He eivät opi edes sietämään toisiaan.
Tämä oli tällä kertaa tällaista nopeaa välilukemista automatkalle.
"Mitä varpaankynsiin tulee, tajusin asetelman olevan minä vastaan PCT. Tilanne oli 6-4 minun hyväkseni."
Cheryl kertoo omakohtaisen kokemuksen yli kaksi kuukautta kestävästä vaelluksestaan Pacific Crest Traililla. Kun elämä alkaa mennä pelkkää alamäkeä on pysähdyttävä ja alettava etsiä itseään uudelleen. Cherylillä se vaati yli 1770 kilometriä.
Ihana kirja, mukavaa ja helppoa luettavaa. Alkoi tehdä mieli katsoa elokuva uudelleen ja vertailla.
Itkumittari: 1
"Heti kun ensimmäinen kyynel tipahti kämmenselälleni, tiesin, etten minä Augusta-tätiä surrut enkä äitiä. Surin omaa elämääni, joka valui hukkaan."
Tämän sarjan aiemmat kirjat olen lukenut jo aiemmin, mutta jostain syystä nyt tämä kolahti ja meni ihon alle kaikkista eniten tähän asti.
Anna ja Hilma ovat kaksi samanikäistä, nykyään jo yli kolmikymppisiä naisia. Erilaisista taustoistaan ja mielipiteistään huolimatta nämä kaksi pitävät aina toistensa puolia. Tässä kirjassa käsiteltiin 1900-lukua vähän ennen ja jälkeen Suomen itsenäistymisen. Laittoi itkemään ja sen jälkeen jo nauramaan seuraavalla sivulla.
Itkimittari: 4
